Omaehtoinen koulutus

Omaehtoinen opiskelu on yksi työllistymistä edistävistä palveluista. Työttömyyspäivärahalla tuettuun omaehtoiseen koulutukseen on mahdollista päästä 25 vuotta täyttänyt henkilö, joka on työnhakijana TE-toimistossa. Koulutuksesta sovitaan TE-toimiston kanssa työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa. TE-toimisto arvioi, onko koulutus tarkoituksenmukaista, toisin sanoen parantaako koulutus henkilön työllistymismahdollisuuksia. 

Opintojen täytyy olla päätoimisia opintoja. Opiskelu on päätoimista, jos ne tähtäävät esimerkiksi alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen. Lisäksi päätoimisia opintoja ovat esimerkiksi nuorille tarkoitetut lukio-opinnot sekä opinnot, joiden laajuus on keskimäärin vähintään viisi opintopistettä tai kolme opintoviikkoa opiskelukuukautta kohden tai 25 tuntia viikossa. Jäsenen kannattaa keskustella TE-toimiston henkilön kanssa eri opiskeluvaihtoehdoista.    

Työttömyyskassa maksaa koulutuksen ajalta ansiopäivärahaa, jos jäsenen työssäoloehto on kunnossa. Ansiopäivärahaa maksetaan korotetulla ansio-osalla korotettuna, kuitenkin enintään 200 päivältä. Opinnot on mahdollista aloittaa jo irtisanomisaikana, mutta ansiopäivärahaa ryhdytään maksamaan vasta työsuhteen päättymisen jälkeen. Työnhaku täytyy pitää voimassa koko opintojen ajan.  

Ansiopäivärahaa haetaan koulutuksen ajalta neljän kalenteriviikon jaksoissa. Lomake on sama kuin työttömyyden ajalta haettavassa ansiopäivärahassa.  

Opiskeluajalta voidaan maksaa ansiopäivärahaa enintään 24 kuukaudelta, mutta kuitenkin enintään 400 päivän enimmäisajan puitteissa, jos jäsenellä on oikeus ansiopäivärahaan 400 päivältä. Opintojen välillä olevat loma-ajat sisältyvät 24 kuukauden enimmäisaikaan. TE-toimisto seuraa 24 kuukauden enimmäisajan täyttymistä. Jos ansiopäivärahan enimmäisaika täyttyy kesken opintojen, jäsen voi hakea Kelan työmarkkinatukea opintojen loppuajalta. Työmarkkinatukea maksetaan opiskelun loppuajalta, jos TE-toimiston kanssa tehdyssä työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa on sovittua opiskeluaikaa vielä jäljellä. 

Koulutusajalta ei ole oikeutta kulukorvaukseen, vaikka omaehtoinen opiskelu kuuluisi työllistymistä edistäviin palveluihin.